01.07. Piknik LIVE: John Fogerty
CCR:n keulahahmona tunnetuksi tullut amerikkalaislaulaja-lauluntekijä John Fogerty saapuu kesällä Suomeen. Fogerty esiintyy sunnuntaina 1. heinäkuuta Oulussa, Raatin stadionilla.
Lämppäreinä esiintyvät kovina Fogerty-faneina tunnettu Eppu Normaali sekä oululaisyhtye Austin Mailer. Oulun stadionkonsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 19. maaliskuuta Lippupisteen toimipaikoissa ja netissä osoitteessa lippu.fi.
John Fogerty tunnetaan kalifornialaisen Creedence Clearwater Revivalin (CCR) johtohahmona 60- ja 70-luvuilta. Hänen CCR:lle säveltämiään rockin klassikkobiisejä ovat mm. ”Bad Moon Rising”, ”Proud Mary”, ”Cotton Fields”, ”Who’ll Stop The Rain” ja ”Rockin All Over The World”. Menestyksekkään soolouransa Fogerty käynnisti vuonna 1973 albumilla “The Blue Rangers”. John Fogertyn soolouran levyjä on myyty yli kolme miljoonaa kappaletta ja Fogerty/CCR-levyjä puolestaan yli 11 miljoonaa maailmanlaajuisesti.
Eppu Normaali -yhtyeelle pääsy John Fogertyn lämppäriksi oli erittäin mieluinen. "Fogerty oli nuoruuden sankarini ja vielä tänä päivänäkin Cosmo's Factoryn kansi määrittelee minulle, miltä bändin tulee näyttää. Enhän minä tätä koskaan olisi uskonut, että jonain päivänä kipuamme samalle lavalle. Uskon, että illasta tulee ainakin minun kesäni kohokohta, varsinkin kun tiedän Fogertyn olevan edelleen erinomaisessa vedossa, itsestäni nyt puhumattakaan", Eppujen Juha Torvinen kertoo.
Raatin stadionilla illan avaava Austin Mailer soittaa kantria Amerikan otteella, mutta suomen kielellä laulettuna. Bändi on julkaissut kolme albumia ja pari pienempää oheisjulkaisua.
Liput 79 € / pääkatsomo (numeroidut paikat), 69 € / permanto ja numeroimaton maavallikatsomopaikka + mahdolliset toimituskulut Lippupisteen myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600 900 900 (1,97 e/min) + pvm) ja netissä www.lippu.fi
Kenttälippuja myynnissä myös Tiketin nettikaupassa.
Erikoishintaiset liput 64 € / kpl S-etukortilla Oulun, Kempeleen, Raahen, Kemin, Tornion ja Rovaniemen Prismoista. Rajattu erä.
VIP-liput A-katsomon 5- ja 6-lohkoon yrityslipputilaus-sivumme kautta. VIP-lippu 119 euroa, sisältää istumapaikan ja ruokailun. Menu: Raikasta vihersalaattia, lämminsavulohi-ceasarsalaattia, patonkia ja tuorejuustolevitettä sekä broilerivartaita, barbequekastiketta, paistettuja kasviksia ja curryriisiä.
Hotellipaketteja tarjoavat mm. Cumulus ja Holiday Inn.
Portit aukeavat klo 17. Alueella kattavat anniskelupalvelut kaikilla katsomoalueilla rajatuilla anniskelualueilla.
Pyörätuolilla liikkuvien avustaja veloituksetta mukaan. Pyörätuolipaikat kentällä.






